Ortodoksisen kirkon kanonit

Tätä artikkelia tai sen osaa on ehdotettu yhdistettäväksi artikkeliin Kanoninen oikeus. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. Tarkennus: Tämä artikkeli sopisi alaluvuksi "Kanoninen oikeus"-artikkeliin.

Kanoni on kirkon kirjallinen, voimassa oleva määräys (ohjesääntö), joka velvoittaa kaikkia kirkon jäseniä yhteisesti ja kutakin erikseen. Sanalla kanoni on ortodoksisessa kirkossa kolme toisistaan poikkeavaa merkitystä:

1. Pyhien kirjoitusten kanonilla (kaanonilla) ymmärretään Raamatun sisältämien Uuden ja Vanhan testamentin kirjojen kokonaisuutta. Protestanttisesta Vanhasta testamentista puuttuvat ns. deuterokanoniset kirjat, joita nimitetään myös apokryfikirjoiksi. Sen sijaan ne kuuluvat Septugintaan ja sen slaavinkieliseen laitokseen ja ne ovat käytössä joittenkin paikallisten ortodoksisten kirkkojen liturgisessa elämässä.
2. Ortodoksisen hymnografian muoto, joka syntyi 600–700 luvuilla syrjäyttäen kontakki-runouden. Kanoni muodostuu yhdeksästä veisusta (joita itse asiassa onkin vain kahdeksan, koska toinen veisu puuttuu kaikista muista paitsi suuren paaston kanoneista ja vainajien yleisen muistopäivän parastaasin kanonista.) Veisut jaetaan irmossiin ja sitä seuraaviin tropareihin.
3. Kanoneiksi kutsutaan kirkollisen lain järjestykseen, etiikkaan ja tapoihin liittyviä sääntöjä, jotka ovat muotoutuneet lähinnä yleisten ja paikallisten kirkolliskokousten päätöksinä.

Tässä artikkelissa keskitytään vain kolmannen kohdan kanoneihin eli kirkolliskokousten ja pyhien isien säännöskokoelmien sääntöihin..